Postipalvelut maaseudulla turvattava

dsc_0444

Postilain toisen vaiheen muutokset ovat maaseudun lähipalvelujen ja postin saatavuuden kannalta merkittävät. Kylien ja erityisesti harvaan asutun maaseudun näkökulmasta on oleellista, etteivät suunnitteilla olevat muutokset kohtuuttomasta heikennä postipalveluja maaseudulla ja näin vaikeuteta maaseutuasumista ja maaseudun yritystoimintaa.

Jo aikaisempina vuosina on Posti Oy lopettanut maaseudulta kaikki omat postitoimipaikat. Näitä on korvattu asiamiesposteilla, joita voi olla paikallisen tilanteen mukaan erilaisia esimerkiksi lähikaupan, kioskin, pankin, kunnan viraston tai jonkin muun toiminnan yhteydessä. Hyvä näin. Posti maksaa asiamiehille korvauksen, jota monet toimijat ovat pitäneet riittämättömänä aiheutuneeseen työhön ja riittävän toimitilan varaamiseen nähden.

Osin edellä mainituista syistä meneillään olevan kuntaliitosten laajenevan kunnan laitamilla oleva kylä on jäänyt ilman postitoimipaikkaa ja etäisyydet lähimpään toimipaikkaan ovat kasvaneet kymmeniin kilometriin varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ilmiönä on ollut myös, että jotkut toimijat pitävät palvelun, mutta eivät hoida sitä kunnolla. Posti Oy ja viime kädessä valtio vastaavat asiamiesposti toiminnan laadusta ja riittävästä korvauksesta postin hoitajalle.

Periaatteena tulisi olla, että jokaisessa kunnassa tulisi olla vähintään yksi Postin oma postitoimipaikka. Posti on luonteeltaan sellainen peruspalvelu, jonka kaikki palvelut yhteiskunnan tulisi taata kohtuullisella etäisyydellä ja hinnalla. Ei riitä, että kirjeet ja lehdet kannetaan lähelle kotia kaksi-kolme kertaa viikossa.

Postilain muutokset

Maaseutuasumisen näkökulmasta muutosesityksiä postilakiin on paljon ja toteutuessaan nämä kaventaisivat postin tähänastisia palveluja maaseudulla. Muutokset ovat ymmärrettäviä, mutta edellyttäisivät vaihtoehtoisia ratkaisuja erityisesti harvaan asutulla maaseudulla.

Nykyisen voimassa olevan lain mukaan yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset on keräiltävä ja jaettava vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Poikkeuksista keräily- ja jakelutiheydessä säädetään postilain erikseen.

Oleellisen muutos aikaisempaan käytäntöön on postin jakelukertojen muuttaminen tapahtuvaksi vain kolme kertaa viikossa nykyisestä viidestä kerrasta. Muutos ei ole kannatettava ja toteutuessaan heikentää merkittävästi postin jakelun tiheyttä eikä ole siten asiakkaiden ja yritystoiminnan näkökulmasta kohtuullista. Muutosesityksessä on otettava huomioon myös ei lakisääteisten yleispalveluihin kuuluvien sanomalehtien jakelu, josta noin 20 prosenttia jaetaan päiväpostin mukana. Jakelutiheyden vähentäminen vaikuttaisi oleellisesti siten päiväpostin yhteydessä jaettaviin sanomalehtien jakeluun, erityisesti maakuntalehtien kohdalla ja maaseudulla. Postin keräily- ja jakelutiheys olisi säilytettävä ennallaan viitenä päivänä viikossa ja tasavertaisena kaikkialla Suomessa, myös harvaan asutulla maaseudulla.

Lakiesitys hidastaisi kirjeen kulkunopeutta oleellisesti. Ministeriön laki esityksessä kirje kulkisi perille 3 – 5 päivän sisällä. Tilanne hidastuu entisestään, jos asiakas on toimittanut kirjeen postilaatikkoon juuri sen jälkeen kun postinjakaja on postilaatikon jo ehtinyt tyhjentää. Tällöin postilaatikon tyhjennys olisi vasta kahden päivän päästä. Kun tähän lisätään vielä ehdotettu 3 – 5 päivän jakeluaika, pitkittyy postin kulku pahimmillaan jopa 7 arkipäivään. Käytännössä tämä on kohtuuttoman pitkä ja hidas jakeluaika ja vaikeuttaa myös hallinnon sekä yritysten toimintaedellytyksiä.

Nykyisen postilain mukaan kerrostalojen asuinhuoneistoihin jaettavat kirjelähetykset on kannettava huoneistokohtaisiin postiluukkuihin. Suunnitelmat luopua kerrostaloissa postin jakelusta asuntojen postiluukkuihin ja siirtymistä jakeluun joko porraskäytävissä tai talojen pihoilla sijaitseviin lokeroihin ei ole kannatettava. Syynä tähän ovat postilähetysten turvallisuus sekä muutoksesta asukkaille aiheutuvat kustannukset. Lokerojako aiheuttaa myös vanhuksille ja liikuntarajoitteisille tarpeetonta lisävaivaa. Myös sanomalehtien kannalta jakelu huoneistokohtaisiin postiluukkuihin on oleellista.

Liikennekaari kaartuu kohti karikkoa?

DSC_0160

Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut ministeri Bernerin johdolla hallitusohjelman ja kevään valtiotalouden kehysriihen mukaisesti ns. Liikennekaaren suunnittelun. Liikennekaaren kantava ajatus on vähentää säätelyä ja lisätä yrittämisen mahdollisuuksia. Liikennekaari tähtää Suomen liikenteen digitalisoimiseen. Tämä tarkoittaa valtion koko liikenneverkoston uudistamista ja mm. teiden, vesiväylien, rautateiden ja muiden väylien yhtiöittämistä ja mm Valtiorautateiden pilkkomista osiin.

Suomessa on näköjään kaikki myynnissä. Kansallisomaisuutemme yksityistetään yhtiöittämällä. Jo aikaisemmin sähköverkkomme yksityistettiin kun valtion 51-prosenttisesti omistama Fortum myi sähkön siirtoverkot yksityiselle Carunalle. Uusi omistaja ilmoittikin nopeasti sähkön siirtohintoihin yksipuolisesti 30 prosentin korotuksia. Ja maa- ja metsätaloushallinto tuli lujaa perässä yhtiöittämällä Metsähallituksen hoitamaan osaa yhteisistä luonnonvaroistamme, valtion metsät. Ja lisää on luvassa.

Väylien ja erityisesti teiden rahoitus etsii uutta suuntaa. Voisiko teiden yhtiöittäminen olla tienpidon kannalta merkittävästi nykyistä halvempaa? Ero nykyiseen olisi siinä, että rahat kerättäisiin teiden ylläpitoon verojen sijaan käyttömaksuina. Itse tiemaksut eivät ole järin uusi ajatus. Sitähän ovat jo aikaisemmin esittäneet entinen liikenneministeri Merja Kyllönen ja Nokian entisen pääjohtajan Jorma Ollilan työryhmä.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, tiet ja väylät siirtyvät valtioyhtiön omistukseen vuonna 2018 ja autoilijat joutuvat maksamaan teiden käytöstä esim. kuukausi- tai vuosimaksua tai ajettujen kilometrien mukaan. Onnistuessaan uusi käytäntö voisi tuoda valtioyhtiön kassaan rahaa niin, että sitä on riittävästi teiden kunnostukseen ja ylläpitoon ja tieverkosto kukoistaa ja on kunnoltaan moninkertaisesti nykyistä parempi.

Kauhukuva on, että tiet ja väylät siirtyvät uudelle yhtiölle, mikä huolehtii valikoidusti toisista tieosuuksista paremmin kuin syrjempänä olevista. Vilkkaat, taajamien lähellä olevat väylät pidetään kunnossa, mutta ydinmaaseudulla ja erityisesti harvaan asutulla maaseudulla teiden kunnossapito ei kiinnosta ja ne annetaan rappeutua.

Raideliikenteen vapauttaminen kilpailulle on myös hallituksen yksi tavoitteista. Suunnitelmissa Valtionrautatiet pilkotaan osiin ja mm. vaunukalusto siirretään perustettavalle yhtiölle. Miksi näin? Kun kilpailu aukeaa, voi meillä olla englantilainen toimija hoitamassa rautatien henkilöliikennettä. Pieni ongelma on raideleveys, mikä eroaa Suomessa muusta Euroopasta. Ongelma ratkeaa sillä, että VR:n kalustoyhtiö vuokraa uudelle ulkomaiselle toimijalle tarvittavan vaunukaluston. Kun mikään ei riitä.

Nyt olisi sosiaalinen tilaisuus valtioneuvoston asettamalle Maaseutupolitiikan neuvostolle ja sen Maankäyttö ja infra -verkostolle astua esiin, vaikuttaa väylähankkeiden tuomiin ongelmiin maaseudulla ja laatia asiasta julkilausuma neuvoston käsittelyyn. Asettamiskirjeen mukaisesti neuvoston tehtävä on toimia poikkihallinnollisesti ja puuttua niihin kielteisiin ilmiöihin, mitkä jäävät sektorihallinnolta huomaamatta.

Lähikoulun kymmenhuonetaulu

Lähikoulujen turvaamisen kymmenhuonetaulu:

DSC_0043

  1. Valtion olisi otettava vastuun koko maan kattavan kouluverkon säilyttämisestä. Valtionosuusjärjestelmä tulee rakentaa siten, että kunnilla on sekä tarve että kyky säilyttää kouluverkko ja kehittää sitä alueellisesti kattavaksi. Tarvittaessa opetukseen osoitetut valtion varat olisi korvamerkittävä.
  1. On huolehdittava siitä, etteivät lapset eivät joudu käyttämään päivittäisiin koulumatkoihin aikaa yhtään yli lain salliman rajan. Laki määrää, että oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään 2,5 h ja lukuvuoden alkaessa 13 vuotta täyttäneen tai erityisopetusta saavan koulumatka saa kestää enintään 3 tuntia. Näissä rajoissa koulupäivälle kertyy jo kohtuuttomasti pituutta. Koska lakia nyt rikotaan, sen noudattamista tulee valvoa.
  1. Pienet oppimisympäristöt on tunnustettava laadullisesti tasavertaisiksi ja pienet ryhmäkoot tarvittaessa itseisarvoksi. Tutkimustuloksia pienten koulujen hyvistä oppimistuloksista, tiiviistä yhteistyöstä koulun ja kodin välillä, välittämisen ja huolehtimisen kulttuurista sekä sosiaalisten taitojen omaksumisesta erityisesti yhdysluokkaopetuksessa tulee käyttää koulujärjestelmää kehitettäessä. Yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä opitaan pienissä yksiköissä ja nimenomaan pienten koulujen yhdysluokissa. Yhdysluokkaopetuksen arvo muiden opetusmenetelmien joukossa tulee tiedostaa. Sitä pitää edelleen tutkia, kehittää ja siihen tulee kannustaa.
  1. Teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ja uudenlaisia pedagogisia menetelmiä on hyödynnettävä, jotta oppivelvollisuuden suorittaminen voitaisiin taata myös erityisissä olosuhteissa. Valtion talousarvioon olisi palautettava pienten koulujen erityislisä.
  1. Myös pienten lukioiden asema olisi turvattava eikä valtionosuuden yksikköhinnan perusteita saa enää nykyisestä heikentää. Valtion tulee jatkaa pienten lukioiden oppimisympäristöjen kehittämisen tukemista mm. tieto- ja viestintätekniikan keinoin niin, että mahdollisuudet kilpailukykyiseen kurssitarjontaan turvataan.
  1. Pienten koulujen ylläpito-/lakkauttamispäätösten taustalla olevien laskelmien olisi aina oltava kokonaisuutta huomioivia, selkeästi tulkittavia ja avoimesti esillä, samoin seurausvaikutusten arvioinnin. Päättäjät ja virkamiehet on velvoitettava seurausvaikutusten arviointiin ja suunniteltujen säästöjen toteutumisen seurantaan.
  1. Valtio voisi myöntää erityistä kyläkouluavustusta epävakaassa tilanteessa oleville kouluille, koska pieniin kouluihin liittyvää oppimisen kulttuuria ei kannata hukata. Koulujen merkitys myös ympäristölleen on moniulotteinen eikä niiden arvoa voida rahassa mitata.
  1. Vanhemmilla ja asukkailla on oltava niin halutessaan oikeus jatkaa kyläkoulunsa toimintaa yksityiskouluna. Kunta on velvoitettava luovuttamaan tarpeettomaksi käynyt koulukiinteistö yksityiskoulun toiminnasta vastaavan johtokunnan hallintaan. Valtion on pidettävä huolta siitä, ettei opetuskäyttöön valtionavulla rakennettuja kiinteistöjä tarpeettomasti hävitetä.
  1. Otetaan käyttöön ns. kyläkoulutakuu, joka takaa kyläkoulun säilymisen, jos kylän yhdistykset ja toimijat ovat sitoutuneet kehittämään kylää tietyin panostuksin, esim. uutta asutusta hankkimalla.
  1. Valtion olisi aktiivisesti etsittävä ja edistettävä käytäntöjä ja toimintamalleja, joiden avulla kansalaisten halu kehittää omaa asuinseutuaan muuttuisi eri puolella maata toteutettavista yksinäisistä puolustustaisteluista dynaamiseksi ja tulevaisuusorientoituneeksi yhteiseksi asiaksi. Koulukysymyksen ratkaiseminen on tässä keskeisen tärkeää, sillä lähikoulu on tärkeä kansallinen osa Suomen koululaitosta.

Lähikoulutakuu

Suomi on menestynyt koulutuspolitiikkaa koskevissa kansainvälisissä vertailuissa ja esim. Pisa -tutkimuksissa ja kilpailukykytilastoissa olemme jatkuvasti kärjen tuntumassa. Tästä huolimatta mm. OECD kritisoi Suomea siitä, että tasa-arvo koulutuksessa ei toteudu. Maaseudun pienten koulujen asema on viime vuosina heikentynyt ja hallinto on puuttunut asiaan hitaasti.

Yhteiskunta on lyhytnäköisesti uhraamassa lasten hyvinvoinnin tehokkuudelle ja saman tien luovuttamassa osaajan manttelin toisille. Perusasteen koulutuksesta tinkiminen tulee Suomelle kalliiksi. Säästämiseen ei ole edes todellista tarvetta. OECD -tilastot kertovat, että koulutuskustannukset ovat Suomessa nytkin vain EU:n keskitasoa.

Julkisessa keskustelussa on ollut monia asioita, jotka tukevat pienten koulujen tarpeellisuutta luovuuden vahvistajana. Esillä on ollut halu ehkäistä syrjäytymistä painottamalla lasten ja nuorten oikeutta henkisesti ja fyysisesti turvalliseen kasvuympäristöön. Ihmisten yhdenvertaisuutta ja alueiden tasa-arvoa halutaan vahvistaa. Alueelliseksi vetovoimatekijäksi ymmärrettyä koulutus-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden verkostoja halutaan säilyttää. Luovan oppimisympäristön takaaminen koetaan tärkeäksi.

Hallinnollisen päätöksenteon ohjenuoraksi on otettava pienten koulujen aseman turvaaminen. Opetusministeriön erittäin vaikeasti tulkittavat valtionosuusuudistusta koskevat ohjeistukset eivät ole kohtuullisella perehtymisellä kansalaisten ymmärrettävissä. Kyläkoulujen lakkauttamisten taustalla olevat kannattavuuslaskelmat tehdään erittäin kapeasti. Kun lähtökohta on saavuttaa lyhytaikaisia kuntatalouden säästöjä, on päätöksenteko varsin näköalatonta. Suomalaisten kannattamia lähikouluja ei saa eikä tarvitse säästää hengiltä.

Myös aktiivinen asukashankinta voi tuoda ongelmiakin. Yksi on tyhjät lupaukset; kun lapsiperhe muuttopäätöksen ratkaisee houkuttimena käytetty lähikoulu, on vastuutonta lakkauttaa lähikoulu muutaman vuoden jälkeen muutosta. Siksi kuntien asukasmarkkinoinnissa olisi otettava käyttöön ns. kyläkoulutakuu. Tämä takaa kyläkoulun säilymisen, jos kylän yhdistykset ja toimijat ovat sitoutuneet kehittämään kylää tietyin panostuksin, esim. uutta asutusta hankkimalla.

Pienet oppimisympäristöt on tunnustettava laadullisesti tasavertaisiksi ja pienet ryhmäkoot tarvittaessa itseisarvoksi. Tutkimustuloksia pienten koulujen hyvistä oppimistuloksista, tiiviistä yhteistyöstä koulun ja kodin välillä, välittämisen ja huolehtimisen kulttuurista sekä sosiaalisten taitojen omaksumisesta kannattaa hyödyntää koulujärjestelmää kehitettäessä.  Luovuutta, yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä opitaan pienissä yksiköissä ja nimenomaan pienten koulujen yhdysluokissa.

Valtio voisi myöntää erityistä kyläkouluavustusta epävakaassa tilanteessa oleville kouluille, koska pieniin kouluihin liittyvää oppimisen kulttuuria ei kannata hukata. Koulujen merkitys myös ympäristölleen on moniulotteinen eikä niiden arvoa voida rahassa mitata. Vaihtoehdoille, erilaisille ja aidosti uusille ratkaisuille on luotava suotuisa kasvualusta ja reilusti elintilaa. Pienten koulujen puolustamiseen käytettävän luovan energian tulee vihdoin voida kanavoitua muille elämän alueille.

ristomatti.niemi@kylatoiminta.fi